Hän kertoi, että silloin molemmissa kamareissa, eli nykyisessä makuu- ja olohuoneessa, oli pyöreät peltimuurit.
Toinen pönttöuuni oli vielä paikalla, kun me aloitimme remontin. Uuni oli sähköistetty jossain vaiheessa eikä edes toiminut enää. Purkaessa näki, että sisus oli ihan tuhkaa.
30-luvulla keittiössä oli ollut todella suuri leivinuuni. Talossa olikin ollut ennen leipomo. Heidän aikana suuri uuni hajotettiin ja tilalle tuli puuhella. Mummuni osti taloon uuden puuhellan 90-luvun alussa.
Nainen muistaa kamarissa olleen harvinaisen kaunis tehdasvalmisteinen tapetti, jossa oli ollut maisemaa ja ihmisten kuvia.
Koska talossa asui seitsemän ihmistä, vuoteet veivät suurimman osan tilasta. Lattialla oli räsymatot ja ikkunoissa kuulemma kauniit verhot. Lauantai oli aina siivouspäivä.
Kylmä vesi ja viemäri oli laitettu keittiön nurkkaan vuonna 1939. Sisävessa tuli porstuaan 70-luvulla.
Näiden haastatteluiden pohjalta Freinet koulun 6-luokkalaiset lapset tutustuvat kaupunkimme historiaan. Sitten he tekevät pienoismalleja. Meidänkin talosta sellainen pitäisi tulla.
Innolla odotan millaisen saavat aikaan. Siitä siis kirjoittelen sitten myöhemmin.
Hyvää viikonloppua kaikille ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti