torstai 30. toukokuuta 2019

Kohopenkit mökille / Flowerbeds to Leisure Home

Mökillä ei ole oikein ollenkaan puutarhaa. Omenapuita on muutama, yksi ruusu ja pari valekirsikkaa. Muuta kukkivaa ei tontilla vielä ole.

Olen ihaillut yhdellä pihalla hyvin hoidettuja kohokukkapenkkejä. En ole kuorikatteen suuri ystävä vaikka sillä on hyviäkin puolia. Käytin sitä itse, kun viime kesänä istutimme kasvireuna-aidan mökille.

lingonberryhouse, garden, puutarha, kohopenkki, flowerbed, istutus, planting

Aloitimme suunnittelun narun avulla. Narulla katsoimme kokoa ja muotoa. Lopuksi maalasimme merkintämaalilla alueet, joista nurmikko kuorittaisiin pois. En halunnut suorakaiteen muotoisia vaan sellaisia pehmeänmuotoisia. Mielessä pidin mahdollisuuden kukkapenkkien kitkemiseen, mihin autolla on jatkossa päästävä sekä mahdollisesti pihalle tulevat kävelykäytävät.

lingonberryhouse, garden, puutarha, kohopenkki, flowerbed, istutus, planting

Kohopenkkejä tulisi kaksi, sijoitettuna limittäin. Rannasta katsottuna näyttäisi, kuin siinä olisi yksi suuri kukkapenkki. 

lingonberryhouse, garden, puutarha, kohopenkki, flowerbed, istutus, planting

Vuokrasimme pienen kaivurin, jolla homma kävi paljon helpommin kuin lapion kanssa. Kumitelat eivät vaurioittaneet nurmikkoa.

lingonberryhouse, garden, puutarha, kohopenkki, flowerbed, istutus, planting

Yläpihalle toimitettiin pari kasaa lannoitettua multaa, joka sitten toisella vuokrakoneella siirrettiin tarvittaviin paikkoihin. Tarkoitus olisi pitää nurmikon reuna siistinä kanttausraudan avulla.

lingonberryhouse, garden, puutarha, kohopenkki, flowerbed, istutus, planting

Taimia tosiaan sain lahjoituksena anteliaalta rouvalta, josta viimeksi kerroinkin. Kotipihalta otin myös muutamia alkuja. Puutarhaliikkeestä saatiin loput.

lingonberryhouse, garden, puutarha, kohopenkki, flowerbed, istutus, planting

Väreiksi toivoin valkoista, sinistä ja punaisen erisävyjä. On korkeampia kasveja (80-100cm), keskikorkeita (40-60cm) sekä matalia (10-20cm). Kukinta-aika toisissa alkaa jo huhtikuussa ja viimeisimmät kukkivat syyskuuhun asti. Paikka on aurinkoinen, paksumultainen, hyvin kosteutta läpäisevä.

Nämä kasvit penkkeihin valikoituivat:

- kääpiöakilleija
- jaloakilleija
- rantalaukkaneilikka
- elokuunasteri
- hopeahärkki
- kaunokainen
- sininata
- punahattu
- siperiankurjenmiekka
- idänunikko
- viiruhelpi
- täpläleimu
- syysleimu
- turkestaninmaksaruoho
- tarhaneilikka
- syyshortensia 'Jääkarhu'
- särkynyt sydän
- erilaisia kuuliljoja
- esikkoja
- lemmikki
- jättipoimunlehti
- ukonkello

Nyt tietysti jännitetään ostimmeko kalliit kanin ja kauriin ruuat vai pystymmekö pitämään syömärit loitolla. Mitkä viihtyvät paikassaan, mitkä häviävät vähin äänin ja mitkä leviävät? Tämän kaiken näkee varmasti vasta viiden vuoden päästä, mutta on jännittävää seurata miten tulee käymään.

lingonberryhouse, garden, puutarha, kohopenkki, flowerbed, istutus, planting

Two new flowerbeds were planted. There was altogether 100 plants. Colors I wanted was white, blue and different shades of red.

Now we are nervous that did we buy expensive food for rabbit and deer's or can we protect these flowerbeds long enough to see what plants will like the place and start expanding. I think after 4 years we'll see which plants are the survived ones. 

tiistai 28. toukokuuta 2019

Anteliaisuus / People's generosity

LAHJOITETAAN
Kuunliljaa, vuorenkilpeä, esikkoa ym. Maa-artisokkaa. Puh xxxx-xxx xxx

Paikallislehden Lahjoitetaan-osastolla oli ilmoitus annettavista kasveista. Kun soitin numeroon, vastasi sieltä hyväntuulisen tuntuinen rouva, joka sanoi jo yhdeksän soittaneen ennen minua. "Mutta ei hätää, hänellä on niin paljon annettavia taimia, että tule vaan hakemaan!"

Ajattelin yhdeksän jo minua ennen käyneen saaneen taimista suurimman osan. Onkohan rouva uusimassa kokonaan puutarhaansa vai mikä syynä kasvien lahjoittamiseen?

Kaupasta hain Presidentti kahvipaketin kuitenkin viemisiksi. Ei sitä kai muuten edes kehtaa kerjuulle lähteä.

Vastassa oli Todellinen Puutarhuri ja hänen kaunis puutarhansa. Rouva istui puutarhatuolissaan lukien Viherpiha-lehteä. Pöydällä oli hänen teettämänsä kuvakirjakin puutarhan kukistaan sekä hyötypuutarhastaan. Näki, että tällä tontilla kykitään nokka mullassa ja nautitaan puutarhanhoidosta.

Rouva ei ollut uusimassa koko puutarhaansa vaan kukat olivat kasvaneet niin suuriksi, että tarvitsivat harventamista. Hän antoi meille kahdeksaan säkkiin taimia istutettavaksi. Mukaan saimme:
- paljon kuunliljoja 
- kahta erilaista kevätesikkoa
- ukonkello
- unikkoa
- jaloangervoa
- pihaesikkoa
- jättipoimunlehteä
- lemmikkiä

lingonberryhouse, puutarha, garden, flowers, kukat, anteliaisuus, generosity, kevät, spring, kesä, summer, taimet

Rouvan puutarhassa vierähti tunti jutellessa. Hän esitteli onnistumisiaan ja antoi hyviä neuvoja. Heillä oli ihana perkola, viiniköynnöksiä, tiilestä muurattu kesäkeittiö, lampi pihassa, kärhöjä kiipeämässä puiden vierustoilla,, Todellinen unelmapuutarha kaupungin kupeessa.

Miten hyvä mieli jäi tästä vierailusta. Kuinka hyväsydämisiä ihmisiä onkaan. Hän sanoi, että jos vielä tarvitsisin neuvoja puutarhanhoidossa, niin voisin koska vaan tulla kysymään apua.

lingonberryhouse, puutarha, garden, flowers, kukat, anteliaisuus, generosity, kevät, spring, kesä, summer, taimet

Tällainen anteliaisuus nykypäivänä on häkellyttävää. Median syöttäessä kauhu-uutisia siitä, kuinka ihmiset voivat olla pahoja, tekee kenet vaan varovaiseksi. Kenet tuntemattoman uskaltaa päästää kotiinsa?  

lingonberryhouse, puutarha, garden, flowers, kukat, anteliaisuus, generosity, kevät, spring, kesä, summer, taimet

There was an ad on local news paper: Give away moon lily's, bergenia and primroses. When I called the number, a cheerful lady answered. Nine person's had called her already, but she said she has plenty of plants so I should come and see.

I bought one package of coffee to take with me. When I arrived to her home, I could see she was a True Gardener. Place was beautiful. Her plants had gone so big already that she has to make plant thinning. 

Media is broadcasting bad news all the time about horrible people so that everyone starts to very careful who to trust and who to let into your private life. That's why this kind of generosity is quite surprising these days.

I was in her garden for one hour since she was showing all parts of her garden and giving me good advises. She even said that if I would need some more help or guidance in gardening, I could come and stop by again. 

This visit left so good feeling for a long while. She gave us so much plants and I am so thankful of everything. People: don't forget generosity. That is what this world needs.

lingonberryhouse, puutarha, garden, flowers, kukat, anteliaisuus, generosity, kevät, spring, kesä, summer, taimet

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Luonnonvaraisia ensimmäisiä kukkijoita / First blooming natural flowers

Muutama luonnonvaraisen kasvi kukkii jo. Mökillä katselin näitä pikkuruisia kukkijoita.

lingonberryhouse, kevät, luonnonvaraiset kukat, spring, flower, blooming
Metsätähti     Trientalis europaea

lingonberryhouse, kevät, luonnonvaraiset kukat, spring, flower, blooming
Metsäorvokki     Viola riviniena

lingonberryhouse, kevät, luonnonvaraiset kukat, spring, flower, blooming
Lehtolemmikki     Myosotis sylvatica

lingonberryhouse, kevät, luonnonvaraiset kukat, spring, flower, blooming
Puna-ailakki     Silene dioica

Sinivuokot ovat jo kukkineet ja valkovuokkojahan oli kukkimassa kotipihallanikin. Seuraavaksi ovatkin vuorossa kielot, jotka ovat yksi lempikukistani. Sitten alkaakin kaupungissa jo tuoksua syreenit. 

Oikein hyvää sunnuntaita kaikille   ♥

lingonberryhouse, kevät, luonnonvaraiset kukat, spring, flower, blooming
Rentukka     Caltha palustris

These are one of the first blooming natural flowers on West Coast of Finland. 

Have a peaceful Sunday everyone   ♥ 

tiistai 21. toukokuuta 2019

Varjopuutarhan aikaiset kukkijat / First blossoming's in the garden

Sitten kun kesä alkaa, tulee se näköjään kertaheitolla. Pienen hetken kun on poissa kotoa, näky on aivan eri, mitä viimeksi näki. 

Varjopuutarhassamme on jo kukkivia kasveja. Ketunleipä, eli käenkaali, on aina aikainen aloittaja ja kukkii nyt pisin pihaa.

lingonberryhouse, varjopiha, puutarha, jalokiurunkannus, varjohiippa, pikkusydän, kotkansiipi, kevät, spring, blossoming, shadow garden

Käenkaali     Oxalis acetosella 

Linnut ovat ilmeisesti tuoneet myös valkovuokon pihalle. Ennen ei ole valkovuokkoa täällä ollut.

lingonberryhouse, varjopiha, puutarha, jalokiurunkannus, varjohiippa, pikkusydän, kotkansiipi, kevät, spring, blossoming, shadow garden

Valkovuokko     Anemone nemorosa

Jalokiurunkannus on aina ollut pihalla. Se selvisi jopa siitä, kun koko piha myllättiin ylösalaisin.

Kasvi on alunperin peräisin Siperiasta ja tullut Suomeen vuonna 1765. Tämä kukka on usein nähty vanhoissa huvila- ja kartanopuutarhoissa. Olisiko se meidän pihalle levinnyt naapurikartanon mailta?

lingonberryhouse, varjopiha, puutarha, jalokiurunkannus, varjohiippa, pikkusydän, kotkansiipi, kevät, spring, blossoming, shadow garden

Jalokiurunkannus     Corydalis nobilis

Kesäpikkusydän alkaa myös kukkimaan aikaisin. Kirvat ovat aikasempina vuosia vaivanneet tätä kukkaa. Onko siihen viereen tullut myös vaahteran alku?

Kesäpikkusydän      Disentra formosa

Tarhavarjohiippa näyttää siltä kuin olisi kukkinut jo. Tämän pitäisi olla kova leviämään, mutta meidän varjopihalla tämä ei kyllä näytä voivan kovin hyvin.

lingonberryhouse, varjopiha, puutarha, jalokiurunkannus, varjohiippa, pikkusydän, kotkansiipi, kevät, spring, blossoming, shadow garden

Tarhavarjohiippa     Epimedium  *  rubrum

Kotkansiivet kurottavat jo korkeuksiin. Näillä on niin hauska kasvutapa.

lingonberryhouse, varjopiha, puutarha, jalokiurunkannus, varjohiippa, pikkusydän, kotkansiipi, kevät, spring, blossoming, shadow garden

Kotkansiipi     Matteuccia struthiopteris

Viherseinällä alppikärhössä on jo nuput. Tämä kärhö kukkii melkein koko kesän.

lingonberryhouse, varjopiha, puutarha, jalokiurunkannus, varjohiippa, pikkusydän, kotkansiipi, kevät, spring, blossoming, shadow garden

Alppikärhö     Clematis alpina

Näistä en tiedä mitä mahtavat olla. Olisiko pari vuotta sitten pihalle yht'äkkiä ilmestyneet ukkolaukat? Viime vuonna niitä ei taas näkynyt enkä itse niitä ole koskaan istuttanut. 

lingonberryhouse, varjopiha, puutarha, jalokiurunkannus, varjohiippa, pikkusydän, kotkansiipi, kevät, spring, blossoming, shadow garden

First flowers are blossoming in our shadow garden. 

Every place is so full of pollen that it is even hard to take decent pictures. Weather forecast promised little rain at the end of week. Hopefully it will wash away most of pollen and clear the air. 

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Tämän kevään orvokkivalinnat / This spring's violets

Kevätaurinko ja orvokit. Joka vuosi sama innostus kukkakaupassa, kun vihdoin pääsee ostamaan orvokit ja saa kaunista väriä pihaan.

Tänä vuonna oli myynnissä orvokkeja, joissa oli samassa kahta eri väriä. Ostin mummun haudalle sellaisia missä isänmaallisesti oli sinisiä ja valkoisia. Hautapaikasta tuli todella kaunis. 

Nämä seuraavat olivat tämän kevään värivalintani mökille.

lingonberryhouse, orvokit, violets, spring, flower, kevät, kukat, leisure home, mökki

Ei kyllä kauaa mennyt, kun kauris tai pupu oli syönyt ensimmäiset parempiin suihin. Naapurin rouva kyllä varoitteli, että niin siinä tulee käymään.

No, joku karvakorva sai makoisaa rouskuteltavaa merimaisemassa.

lingonberryhouse, orvokit, violets, spring, flower, kevät, kukat, leisure home, mökki

lingonberryhouse, orvokit, violets, spring, flower, kevät, kukat, leisure home, mökki

Every spring it gives you a great pleasure when you can finally go and buy first violets into your garden.

These are my color selection this year.

lingonberryhouse, orvokit, violets, spring, flower, kevät, kukat, leisure home, mökki

lauantai 11. toukokuuta 2019

Sisustusilta / Hardware store

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Sain kutsun paikalliseen liikkeeseen 'Sisustusiltaan'. Pyysin ystävän mukaan katsomaan mistä tässä onkaan kyse. 

Hän on juuri muuttanut uuteen kotiin ja ajattelin, että on hauskaa käydä läpi uutuuksia sisustusmaailmassa.

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Myymälään oli tehty monia esillepanoja. Tässäkin kuvassa on tapettien väreihin katsottu sopivat maalisävyt valmiiksi. Vuoden 2019 värit näyttävät hyviltä. Eivät ole liian kirkkaita, mutta kuitenkin värikkäitä. Varsinkin pidän noista vasemmalla olevan lintutapetin kaveriksi valikoiduista. 

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Myymälässä on paljon myös mattoja. On käytävämattoa, räsymattoa, märkätilojen mattoa ja lattiamuovimattoa. 

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Yksi noista muovimatoista vei huomion. Oikeasti parjattu muovimatto on paikkaansa ihan hyvä vaihtoehto. Tässä kuva esimerkistä.

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Ihan hauska lattia.

Sitten tapetit. Ne saavat aina melkein epätoivon valtaan. Liian paljon mistä valitsisi. Tässä jotain uutuuksia (ainakin minulle!).

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Enää ei tarvitse liimata kirjojen sivuja seinälle erikseen, kun on ihan tehty sellainen tapetti. Nerokasta.

Seuraavassa tapetissa pidän siitä, että kuosi on kuin tekemätön ristipistotyö. Väritkin ovat ihanat.

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Eläin- ja luontotapetit ovat aina minun mieleen. Kyllä riikinkukkokin kelpaisi tepastelemaan seinälle. 

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

BoråsTapeterin uutuuksissa oli tämä ihana kukkainen (kiinanruusu + peikonlehti + palmu?) tapetti rauhallisissa sävyissä. 

Esillä oli myös nyt niin trendikästä tummaa kukkatapettia. Pidän näistä todella paljon. Upeaa, kun tässä saisi perhosetkin kaupan päälle.

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Sitten kaikkien näiden ihanuuksien keskeltä löysin sen oman lempparin. Värit ja kuosi ovat todellakin kohdallaan.

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Tässä tosiaan olisi Beach House -tyyliä - mutta ei ole seinää mihin laittaisi. Muistiin tämä kyllä jää, jos ikinä, johonkin, kuitenkin... Aivan täydellistä vesivärimäistä maalausta.

Kaakelipuolikin käytiin läpi ja yksi asia sieltä jäi mieleen. 

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

Tuollaiset 'sauvakaakelit' voi laittaakin pystyyn, niin se saa aikaan tuoreen ja hauskan näkymän. Vinoa allasta en kyllä tiedä pystyisinkö kestämään. Muuten kaakelit ja muut värit ovat hienot.

Hauska ilta ja jotain jäi mieleenkin. Saikohan ystäväni vinkkejä uuteen kotiinsa?

Lingonberryhouse, sisustusilta, Hardware store, wallpaper, tapetti, kaakeli, ceramics

There was an event on our local hardware store which I invited my friend to go along. She has just moved into new home and I was thinking we could go through what is new in the market.

Many nice things were seen  - but did she find anything interesting? 

What do you think of the items I picked out for you to see?

torstai 9. toukokuuta 2019

Valoa elämään / Brightness to your life

Mökillä saunarakennuksen sisusta on täysin puupinnalla. Saunarakennus on rakennettu vuonna 2009. Jo tässä ajassa puupinta on hyvin kellastunut.

Sisäikkunanpielet maalasin jo talvella valkoisiksi, siitä olikin juttua jo täällä.  

Nyt Wanhaan Villaan muuton jälkeen pääsin käsittelemään seiniä.

Tässä kuvia juuri ennen käsittelyn aloittamista. Pieni jännityskerroin oli saada harjaan asti listat teipattua - minä kun pelkään korkeita paikkoja ja olin yksin kotona. Yhdellä kädellä täristen sekin vain onnistui  :D

Katto palkkeineen ja lattia jää vielä puupinnalle.

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation

Imuroin pinnat hyvin (uudella Dyson Cyclone V10 imurillani  ♥ ). Pinnat tulisin käsittelemään samalla aineella (Paneeli-Ässän Hirsisuojalla) kuin aikaisemmin samaan rakennukseen tehdyn sisävessan, josta kerroinkin täällä

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation, harlekiini

Ihmettelin, että en ollut enemmän kommentoinut ainetta silloin, mutta joku voisi jotain muutakin tuotetta mahdollisesti koittaa. Tuote on kyllä vettä ja likaa hylkivä sekä sisältää homeenestoainetta - mutta on sitä hankala vetää pintaan. Niin kuin piimän kanssa läträisi. Ihme kyllä en tiputellut sitä paljon lattialle, joka oli tietysti suojattu. 

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation

Ensimmäisen kerroksen vetämiseen minulla meni koko päivä. Vaalennusta ei paljon tapahtunut ja pinta jäi hyvin laikukkaaksi, vaikka tein aina yhden hirren kerrallaan. 

Käytin pensseleinä rajaamispensseliä sekä 70mm pensseliä. Annoin huoneen kuivua yön yli ja jatkoin töitä vasta seuraavana päivänä.

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation, harlekiini

Tässä kuvassa on nyt kaksi kerrosta. Käytin rajauspensseliä sekä suurempaa 110mm pensseliä. Se toimi paremmin. 

Muutos on huomattava. Nyt valkoiset ikkunanpieletkään eivät niin 'hyppää' silmille.

Näette myös uusimman ostokseni; Harlekiini tuolin. Kerrankin jotain uutta eikä aina kirppikseltä löydettyä. 

Hain Askosta jotain kevyttä tv-tuolia (mökillä ainoastaan saunarakennuksessa on televisio) ja mielessä oli tietysti rottinkituoli. Heillä ei sellaista ollut ja loput pienet nojatuolit olivat painavia, mutta sitten löytyi tämä. Ja sain jopa -50% alennusta!

Harlekiini-lepotuoli on muotoilija Markku Pakkasen vuonna 1991 suunnittelema klassikko. Puuosat ovat muotoonpuristettua koivua. Valitsin puuosat valkolakalla ja kankaaksi tuli sinertävään vivahtavan harmaa. Tässä tuolissa tuli kaikki toiveet täytettyä: kevyt siirrellä, kotimainen sekä hyvä istua. Suosittelen lämpimästi.

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation, harlekiini

Matto sohvan läheisyydessä on myös Askosta. Se ei oikeasti ole ostettu tähän paikkaansa vaan jo aikoja sitten entiseen kotiimme. Välissä matto kävi hoidossa Rakentajan tädilläkin. Ehkä matto ei jää tuohon lopullisesti, mutta kun se nyt mökillä oli, laitoin sen siihen väriä tuomaan. 

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation, harlekiini
   
Tammirunkoinen senkki valkoisilla ovilla on JYSKistä. 

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation, harlekiini

Pienet raikkaat siniset matot rajaavat nyt keittiön muusta huoneesta. Toiveissa olisi vielä sininen matalampi jääkaappi vanhan valkoisen tilalle. 

lingonberryhouse, leisure home, sauna building, mökki, sauna, hirsisuoja, vaalennus, renovation, harlekiini

I treated rest of the Sauna building indoor walls with preservative. It truly made a huge difference. Inside areas are now bright and more like modern.

As you can see I have made a little purchase; Harlekiini chair. It's designed by Finnish Markku Pakkanen on 1991. I think this is my first design item I have ever bought  :D 

Now I have so much going on; at home kitchen needs some decoration, at Leisure Home Sauna building needs new lamp, art to the wall, table next to the couch - and then there is Sun Lounge! I would like to have a sofa over there, different fabrics, pillows..

Luckily vacation is close and I can focus on these subjects..   with the help of a Builder who has come home again  ♥