sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Omenia, omenia / Apples, apples

Kuuman kesän aikana omenatkin jo huolettivat. Mahtavatkohan puut saada tehtyä hedelmiä, kun ei veden tippaa tule taivaalta. 

Keväällä annoimme puille kevätlannoitetta ja Rakentaja antoi kesäkuun lopussa puiden juurille tuhkaa juuri ennen yhtä harvinaista sadetta. Alkukesästä puut piti ruiskuttaa tolulla, kun kirvat kiusasivat.

Kaiken tämän jälkeen hedelmiä kyllä tuli hämmästyttävän hyvin, vaikka hieman pienemmiksi jäivätkin.

lingonberryhouse, omenia, apples, hillo, jam, juice, mehu, syksy, autumn

Rakentaja teki kaksi suurta kattilallista hilloa. Meillä hilloon keitetään omenat kuorineen. 

On siinä taas syötävää talveksi. Omenapiirakkaakin tehtiin muutamaankin otteeseen. 

lingonberryhouse, omenia, apples, hillo, jam, juice, mehu, syksy, autumn

Ensimmäistä kertaa veimme omenia mehupuristamoon. Omenia oli 49 kiloa ja niistä tuli mehua 27 litraa. Pastöroitu omenamehu on pakattu kauniisiin 1,5 litran hanapakkauksiin. Litrahinnaksi mehulle tuli 2,30€.

Todella hyvää mehua. Parhaimmillaan on mennyt pari pussia päivässä. Tämä tapa otetaan kyllä jokavuotiseen käyttöön.

lingonberryhouse, omenia, apples, hillo, jam, juice, mehu, syksy, autumn

Apple jam, apple juice and apple pie. We have had all the goodies ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti