tiistai 26. tammikuuta 2021

Blogi 5 vuotta ♥ Blog 5 years old

Jo 5 vuotta - voiko olla?! Tästä on tullut niin minun harrastus, että jos joidenkin teknisten häiriöiden (tietokonerikko, tietyn ohjelman loppuminen, kameran rikkoontuminen jne.) vuoksi on ollut bloggaustaukoa niin kuinka tuntuukin tyhjältä. Kirjoitan tätä vieläkin eniten - tai oikeasti julkaisen kuvia - reissaavalle Rakentajalle sekä lähimmille ystävilleni. Myös hänelle, joka asuu Ranskassa. Se, että muutkin katsovat kuviani on vaan niin suurta plussaa. Tässä kohtaa tuleekin suuri kiitos teille lukijat ja varsinkin kommentoijat. On ihanaa saada yhteys ihmisiin.

Postauksia on nyt julkaistu 826! Koska keskityn enemmän ottamiini valokuviin kuin tekstiin, niin siinä on aika monta kuvaa julkaistu.  

Viisi vuotta sitten aloitin kirjoittamisen 26.01. ja sehän on Rakentajan syntymäpäivä. Hyvää syntymäpäivää Sinulle ♥

Perinteen mukaisesti laitan kuvan menneen vuoden joka kuukaudelta.


Tammikuu 2020

Vietin Helsinki-päivää käymällä eri näyttelyissä ja tietysti Ateneumissa. Maaliskuun alun jälkeen kaikki se on saanut jäädä. Tästä taulusta tulee aina mieleeni opettajaystäväni. 

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Helmikuu 2020

Juuri luin lehdestä, että ainakin pääkaupunkiseudun penkkarit on nyt peruttu. Pitkästä aikaa pääsin näitä seuraamaan viime vuonna.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Maaliskuu 2020

Hyvin harvoin ostan mitään uutta kotiin tai mökille. Tämän lintulampun halusin ja tilasin netistä. Jälkeenpäin näin jonkun tehneen hyvin samantapaisen lampun houkutuslinnusta ja lampunjohdosta. Jos sen olisin nähnyt aikaisemmin, niin sellainen DIY olisi meilläkin.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Huhtikuu 2020

Tyhjensimme Rakentajan mamman ja papan talon myyntiä varten. Raskas urakka. Sieltä säästin tekstiileitä ja vaatteita, jotka pesin ja silitin. Siitä asti ne ovat roikkuneet vaaterekeissä hyvässä järjestyksessä kodinhoitohuoneessa. 

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Toukokuu 2020

Veneeni Viivi. Se on kesä silloin, kun Viivi kotirantaan tulee. Miten hellät tunteet taas tuleekaan, kun vaan katsoo tätäkin kuvaa. 

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Kesäkuu 2020

Lintujen seuraaminen on jokapäiväinen hupi. Mökkilahdessa pesinyt joutsenpariskunta sai 5 poikasta.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Heinäkuu 2020

Erik Bruunin grafiikkaa on vieläkin hankkimatta mökin seinälle. Tämä oli hyvä muistutus unohtuneesta asiasta.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Elokuu 2020

Mökkipuutarha teettää paljon työtä ja antaa suurta nautintoa kauneudellaan. Menneenä vuonna omena-, luumu ja kirsikkapuut kukkivat samaan aikaan. Upea näky. Vieläkin on Rakentajan keittämää hilloa kaapissa. 

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Syyskuu 2020

Kotona hortensia oli taas upea ilmestys syyskuussa. 

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä

Syyskuusta on laitettava kaksi kuvaa, koska pääsimme paattireissulle. Se on ainoa paikka missä Rakentajankin on oltava tekemättä koko ajan jotain. Meille sattui niin upeat ilmat, että voiko edes uskoa. Uitiin vielä tarpeeksi lämpimässä meressäkin joka päivä. Ihana reissu. Kuvassa istun keskiyöllä nuotiolla.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Lokakuu 2020

Autotalli oli suuri rakennusprojekti menneenä vuonna. Harjakaisia vietettiin autotallikatoksessa lokakuussa.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Marraskuu 2020

Viivi sai katon päällensä ja yksi projekti tuli valmiiksi.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Joulukuu 2020

Pidin Wanhaa Villaa lämpimänä yllättävän pitkään, kun pakkasia ei kuulunut. Se on niin minun oma paikka omien muistoesineiden keskellä.

lingonberryhouse, vuosipäivä, blogi 5 vuotta, blog 5 years, anniversary, builder birthday, rakentajan syntymäpäivä


Happy New Year to everyone. We all wish that this year will be different that the last one was  ♥ ♥ ♥ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti