Oli onnellisten saari mun sydämeni kerta,
ja auringossa kylpi se keskellä merta.
Ja linnassa siellä monin jalokivin hohti
maan prinsessa kaunein ja prinsessa nuorin
- mut sielua vailla ja peikotar siksi.
Meren äärillä kultaisin pähkinänkuorin
unet soutivat vehmaita rantoja kohti:
Ihanaisinten huulien kostuttamiksi
Ilon Maasta ne noutivat ruusujen mettä.
Jos kuinkakin valtiatarta ne palvoi,
jano prinsessan julmilla huulilla valvoi:
- Ei sammu se tuskan kyynelettä!
Hän kyyneltä pyys - mereks ei sitä tiennyt.
Sen sai: tuhotulvana saaren se peitti,
kuin simpukan aaltojen kohtuun sen heitti -
merenpohjainen peikkojen luona se lie nyt.
Uuno Kailas : Atlantis
(Kuvat Hämeenlinnasta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti