Jouluna pitää muistaa eläimiäkin.
EHY eläinten hyväksi, löytöeläinkoti, toimii Irjanteella. Toiminnasta vastaa siellä yksi palkattu eläintenhoitaja. Hänellä on upea saksanpaimenkoira aina mukana töissä ja soittaessa tulostani varmistinkin, että karhunkokoinen Jeti on paikan päällä. Olihan se. Jälleennäkeminen oli riemastunut - puolin ja toisin.
Tällä kertaa siellä oli kaksi luovutusikäistä kissanpentua, joista toinen lähtisi uuteen kotiin parin päivän päästä. Ihania vaaleanharmaita pentuja. Kissanpennut ovat eläinlääkärin tarkastamia ja rokotettuja. Aikuiset kissat ovat eläinlääkärin tarkastamia, sirutettuja ja leikattuja. Muita kissoja oli yksi nuori sekä viisi aikuista.
Viime vuonna ennen joulua paikka oli aivan täynnä ja siellä oli kolme kissapentuettakin. Tilanne ei siis nyt ole yhtä huono.
EHYn sivuille pääset tästä. Sieltä löydät myös ostettavia kannatustuotteita.
Luovutusmaksu kissanpennusta on 180€ ja aikuisesta kissasta 160€.
Viemisinä minulla oli 84 pussia kissan märkäruokaa ja säkki kuivamuonaa. Märkäruokaa on pennuista senioreille.
Kaksi henkilöä pyysi minua viemään heidänkin lahjoitukset samalla reissulla - kiitos paljon Elisa ja Helge ♥
Advent calendar, window 22: Presents for local animal shelter. Remember that animals want to celebrate Christmas as well ♥
Joulunsanoma on antamisenilo, myös näille pienimmille.
VastaaPoista