keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Vivian Maier

Vivian Maier (1926 - 2009) toimi 50-luvulta alkaen lastenhoitajana New Yorkissa. Vapaa-aikanaan hän kuvasi kaduilla ihmisiä ja yleistä elämää. Viimeisinä vuosinaan Vivian kärsi köyhyydestä ja hänen varastonsa pakkohuutokaupattiin vuokramaksujen vuoksi. Varastosta löytyi yli 100 000 negatiivia.

Vivianin kerrotaan olleen hyvin yksityinen ihminen, joka ei koskaan näyttänyt kuviaan kenellekään. Hänen ottamansa kuvat ovat kuitenkin vaatineet hänen menevän lähelle ihmistä, melkein kiinni iholle. Olen miettinyt tunsivatko ihmiset, että hän oli röyhkeä kuvatessaan ihmisiä läheltä, valmistautumattomana ja arkisena? Mutta juuri sen vuoksi kuvat ovat niin valloittavia. Parhaat kuvat tulevatkin mielestäni elämää nähneistä ihmisistä, joiden ilmeet kertovat jotain. Ei kuvankauniista silosista nuorista, jotka vielä esittävät jotain roolia.

Sain itse tietää Vivian Maierista, kun televisiossa tuli dokumentti Vivian Maierin salaisuus. Se oli todella mieleenjäävä. 

Maaliskuun alussa olimme menossa Rakentajan kanssa Helsinkiin katsomaan Suomen valokuvataiteen museon Maierin näyttelyä Omakuva ja sen varjo. Näyttelyssä on esillä 83 hänen valokuvaansa ja kuvaamiaan kaitafilmejä. Koronatilanne alkoi silloin todenteolla ja tämä matka oli peruttava. 

Alla muutama kuva kertomaan millaisia kuvia hän otti.
Linkki hänestä kertovaan sivustoon on tässä:
http://www.vivianmaier.com/


vivial maier, photographer, valokuvaaja
 Kuvan linkki: http://www.vivianmaier.com/gallery/street-1/#slide-14


vivial maier, photographer, valokuvaaja
Kuvan linkki: http://www.vivianmaier.com/gallery/street-1/#slide-25 


vivial maier, photographer, valokuvaaja
Kuvan linkki: http://www.vivianmaier.com/gallery/street-1/#slide-5 


vivial maier, photographer, valokuvaaja
Kuvan linkki: http://www.vivianmaier.com/gallery/street-1/#slide-26


vivial maier, photographer, valokuvaaja
Kuvan linkki: http://www.vivianmaier.com/gallery/street-1/#slide-27

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti