sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Keittiön uusi väri / New color in the kitchen

Viimeksi kerroin kuinka sain houkuteltua Rakentajan aloittamaan keittiön seinien uudelleenmaalauksen. 

Maaliksi valitsimme himmeän Tikkurila Luja 7:n. Maali on hyvin pesua kestävää. 

Sävy on Y477. Sitä valitessa tarvitsin paljon konsultaatiota ystävältä ja päädyimme kahdesta vaihtoehdosta tähän tummempaan sävyyn. Jo yli neljä vuotta sitten halusin maalata keittiön roosaksi, mutta ajattelin sen olevan liian naisellinen maali, kun meillä kuitenkin asuu myös Rakentaja.

Ensimmäisen kerroksen maalaukseen kului 1,5 tuntia.
  

lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti
 
Toisen kerroksen maalaukseen meni tunti 15 minuuttia. Teippien ja muiden suojausten pois ottoon meni vartti. Työaikaa tähän projektiin meni siis 6 tuntia. Maalauksen olisi hyvin saanut tehtyä yhden päivän aikana, mutta meillä oli aikaa ja jaoimme projektin kolmelle päivälle.

Kuten aikaisemmin kerroinkin, kaksi vastapäistä ikkunaa sai entisen maalivärin näyttämään eri väriseltä joka nurkassa. Niin myös tässä värissä. Mutta tässä on vielä se ominaisuus, että päivisin väri on raikkaan kirkas ja illalla väri syvenee lähemmäksi harmaanroosaa. 

lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti


lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti


lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti

Olen kyllä niin tyytyväinen tähän väriin! Nyt tämä uudistus tietenkin poikii lisää muutosta. Uusi ruokapöytä ja tuolit pitäisi löytää, uusia tauluja seinälle, uudet verhot on saatava, uusi keittiön lamppukin on etsinnässä jne.

lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti


lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti


lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti

Now kitchen walls are painted with frosted pink paint. I think it is so much better than before!

Preparation took 3 hours, first coat was painted in 1,5 hours, second coat took one hour 15 minutes and clear up 15 minutes. Only 6 hour work and you have a completely different feeling in the room.

This renovation only started the need for more change. New curtains, kitchen table and chairs, posters to the wall etc.

But I love it  ♥

lingonberryhouse, keittiö, kitchen, maali, maalaus, roosa, pink, painting, paint, home, renovation, remontti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti